THE MOOD

Posted Leave a commentPosted in Fashion

Delila Nevala Fashion blog

Delila Nevala Fashion blog

Delila Nevala Fashion blog

Delila Nevala Fashion blog

Delila Nevala Fashion blog

Tämän päivän asu on sellainen helppo valinta, kun ei tiedä mitä laittaisi päälle. Välillä on niitä päiviä, jolloin mikään ei oikein sovi eikä tunnu hyvältä. Silloin helpoin valinta on juuri se helpoin: farkut ja T-paita. Halusin kuitenkin saada siihen klassisen touchin ja musta bleiseri pelastaa aina. En halua, että asusta tulee liian arkinen. Vaaleanpunainen pieni Gucci tuo pikkasen pehmeyttä tähän asuun. Hankin Guccin laukun tänä kesänä Miamista. Etsin jotain iloista ja en halunnut sen olevan mustaa, vaikkakin rakastan mustaa väriä. Joten tämä pienokainen on tehnyt minut iloiseksi siitä lähtien. Itse asiassa lähdin Guccin liikkeeseen etsimään vyötä, mutta näin tämän kaunottaren ja en voinut vastustaa sitä. Minusta se on ihana.

Minulla on tänään vapaa ilta, joten ollaan koiran kanssa peiton alla laiskottelemassa. V lupasi hemmotella minua ja kokata meille jotain hyvää ruokaa. Jee, odotan innolla mitä sieltä tulee. Minusta on viime aikoina kuoriutunut melkoinen kotihiiri. MInulla on välillä näitä vaiheita, joliloin tekee mieli olla kotona, sisustaa, järjestellä juttuja tai olla vaan. Olisi myös tarkoitus hakea juhlafiilistä ja koristella joulukuusi. Eihän ole liian aikaista? Viettäkää mukavaa lauantai iltaa ja kiitos kun kävit täällä. Palataan <3

Delila Nevala Fashion blog

Delila Nevala Fashion blog

Delila Nevala Fashion blog

Delila Nevala Fashion blog

Delila Nevala Fashion blog

I am spending my Saturday just relaxing and planning my next week. Today I just want to rest and maybe watch a movie or something. I am feeling so great since I am having a day off and V promised to cook for me tonight. He spoils me, I know. So I am laying here with the dog and enjoying my Saturday. 

This is my look when I don’t know what to wear. I call it comfort look. You know, when you are having those days that you just don’t know what to wear. It’s so easy to put the jeans on and T-shirt. To put it all together I added a nice black blazer just to add some classic touch.  I wanted to add some softness to the look and I couldn’t imagine better color than pink. This pink Gucci bag is the purchase from this summer in Miami and it’s so easy to wear. When I walked to the Gucci store I knew that I don’t want anything in black and I was looking for something with a happy color. So this bag has made my days happy since than. Actually I was looking for a belt but I saw this beauty and could’t say no. 

DATE NIGHT

Posted Leave a commentPosted in Fashion, Lifestyle

Delila Nevala Style Fashion blog

Joulukuu on maaginen kuukausi. Ilmassa on odotusta ja kaikkialla on juhlia. Kadut ovat koristeltuja valoihin ja ihmiset ovat hyvällä tuulella. Joulukuussa on myös pikkujoulukausi, mikä antaa mahdollisuuden kokeilla monta erilaista juhla lookkia.

Me halusimme viettää hetken kahdenkeskistä aikaa, joten lähdettiin treffeille syömään.  Tämä asu on siltä päivältä. Halusin laittaa päälleni jotain yksinkertaista, mutta halusin, että siinä olisi kuitenkin ”sitä jotain” extraa meidän iltaan. Koko musta olisi ollut tosi turvallinen, mutta päädyin tähän toppiin, jossa on avoin selkä sekä päälläni oli mustat korkeavyötaroiset housut. Mukanani oli myös musta bleiseri, mutta se ei päässyt tällä kertaa kuvaan. Mielestäni tämän topin avoin selkä ja kultaiset ketjut tekee tästä asusta juhlavan, mutta yksinkertaisen. Mitä olette mieltä?

Meillä oli tosi kivat treffit ja nyt kotona tehdään iltapalaa ja fiilistellään tulevaa viikonloppua.

Nauttikaa joulukuun juhla- ajasta ja palataan pian <3

Delila Nevala Style Fashion blog

Delila Nevala Style Fashion blog

Delila Nevala Style Fashion blog

Delila Nevala Style Fashion blog

Delila Nevala Style Fashion blog

Delila Nevala Style Fashion blog

Holiday season: family, friends, food, gifts and parties. December is so magical and this season is all about getting together to hang out with those we love. 

Another thing that is great about this season is that there is so many parties scheduled with friends. The great thing about parties is that you can try so many different looks. 

This is the look from our date night.  I wanted to wear something simple but with that something extra. So I chose this beautiful top with open back and black trousers with black heels. Even so the outfit is very simple, the open back and the golden chains brings that little something extra. We had a super great time on our date night. 

I wish you happy holiday season and thank you for stopping by. <3

Beautiful Sundays

Posted Leave a commentPosted in Fashion, Lifestyle

Delila Nevala Style Fashion blog Eläinkuosi takki

Delila Nevala Style Fashion blog Eläinkuosi takki Coat Trend

Delila Nevala Style Fashion blog Eläinkuosi takki Coat Trend

Lauantai ja aikainen herätys ilman kelloa. Ihanaa herätä hyvin nukkuneena ja koko viikonloppu edessä. Katsoin ikkunasta ulos, niin maa oli valkoinen. Lumi oli laskeutunut maahan ja se valaisi kadut. Kaipasin sitä valoa. Pelkästään katse ikkunasta ulos sai minut hyvälle tuulelle.

Ulkona näytti kylmältä, niin lämmin takki päälle ja ulos.  Meillä ei ollut sen kummempia suunnitelmia vaan lähdimme vaan spontaanisti ulos. Ensimmäinen pysähdys oli Helsingin Kuuma. Heillä on kokopäivän tarjolla näyttävä ja herkullinen aamiainen.

Aamiaisen jälkeen lähdimme kävelylle. Kirkas sää ja juhlamieli oli saanut ihmiset ulos. Helsingin kadut näyttivät kauniilta. Kävimme myös Kappelissa lämmittelemässä ja juomassa kuumaa kahvia.

Kotona maha täynnä hyppäsin peiton alle ja Netflix päälle. Koska Luciferin kolme kautta on katsottu loppuun, niin selasin Netflixiä ja törmäsin Stranger things sarjaan. Vasta pari jaksoa katsottu ja vielä en ole mitään mielipidettä siitä muodostanut. Saa nähdä jatkanko sitä vai löytyykö joku muu sarja.

Sunnuntai meni samoilla linjoilla Netflixiä ja hyvää ruokaa. Hyvää yötä!

Delila Nevala Style Fashion blog Eläinkuosi takki Coat Trend

Delila Nevala Style Fashion blog Eläinkuosi takki Coat Trend

Saturday morning and waking up without alarm. I looked through the window and I there was all white. It was snowing all night. The street was looking beautiful. 

I didn’t had any special plans so I chose this warm coat and we went out to get some breakfast. Kuuma Helsinki is so nice little restaurant and they serve breakfast all day. What’s better than late mornings and breakfast for lunch? 

After the breakfast we just walked and the streets looked all ready for holidays. Everywhere was lights and happy people. We went inside this beautiful coffee-restaurant Kappeli just to get some coffee and warm up. 

Today was also very lazy day. We watched Netflix and had some really good food.
Weekend without any plans was really good idea. We have to do this some other time too. Now I need to get some sleep and I wish you a great week! 

Who is your greatest Fashion influence?

Posted Leave a commentPosted in Fashion

Delila Nevala Style blog Fashion Influencer red outfit

Delila Nevala Style blog Fashion Influencer red outfit

Delila Nevala Style blog Fashion Influencer red outfit

Delila Nevala Style blog Fashion Influencer red outfit

Kun olin pieni, minulla oli tapana kurkistella kylppäriin, kun äiti oli laittautumassa. Se kaikki näytti minusta joltain taialta. Äitini punainen huulipuna oli kultaisen sävyisessä purkissa, jota joskus kävin salaa ihailemassa hänen meikkilaatikosta.

Eteisessä sijaitseva kenkäkaapin osio, jossa oli äitini kengät oli minusta myös kovin mielenkiintoinen, joten monesti kotona minut saattoi löytää kävelemässä hänen koroissa. Omistan itse asiassa tällä hetkellä lähes samanlaiset lakeeriset mustat korot, kuten äidilläni oli. Samanlaiset kuin ne, joissa yritin kävellä kotona n. 8 vuotiaana.

Monesti viikonloppusiin äiti kävi kampaajalla, joka sijaitsi samassa korttelissa, meidän kerrostalon kanssa. Meidän entinen 17- kerroksinen kerrostalo näytti pienen tytön silmin jättiläiseltä. Kampaamon nimi oli Valentino. Halutessani sain joskus tulla mukaan kampaamoon odottamaan, että äidin hiukset föönätään. Siellä oli aina sama kampaaja äitiä vastassa. Hän oli vaalea pitkä nainen ja silloin ajattelin, että hänen hiukset näyttävät Barbien hiuksilta.

Tiedättekö ne vanhat valokuvat, jossa naisia istuu rivissä kampaamossa ja heillä on pinkki hiustenkuivain kupu päässä? Kuuluu föönin ääni, naisten rupattelu, nauru, joka aina välillä katkesi puhelimen soiton ääneen. Se oli 8 vuotiaan pienen tytön silmin aivan mahtavaa. Halusin olla joku niistä naisista. Minunkin hiukset leikattiin samassa paikassa ja silloin istuessani kampaajan tuolilla haaveilin olevani aikuinen. Halusin näyttää niiltä naisilta, joiden iso tukka föönättiin ja laitettiin.

Delila Nevala Style blog Fashion Influencer red outfit

Delila Nevala Style blog Fashion Influencer red outfit

Delila Nevala Style blog Fashion Influencer red outfit

Delila Nevala Style blog Fashion Influencer red outfit

Delila Nevala Style blog Fashion Influencer red outfit

Miksi mä tätä teille kerron? No koska kävin äidin vaatekaapissa ja havahduin siihen, että äitini on yksi suurimmista vaikuttajista minkälaiseksi minun tyyli pukeutumisessa muokkautui. Vielä tänä päivänä meillä on sama maku vaatteissa ja monesti on tullut shoppailtua yhdessä. Tietenkin äitini tyyli on muuttunut enemmän käytännölliseksi vuosien kerttyessä, mutta perusasiat pysyvät aika samanlaisena: klassiset kappaleet, joita voi helposti yhdistellä ja  lopuksi lisätään ”sitä jotain” tuomaan kontrastia. Ja minä rakastan kontrasteja vaatteita yhdistellessä. Jaamme samanlaisen rakkauden äidin kanssa kenkiin ja äiti paljasti minulle, että ei omistanut suoria kenkiä ennen kuin täytti 40, jolloin tilanne pakotti käyttämään suoria kenkiä. What a baddass mom I have.

Äidin vaatekaapista löytyi tämä vyö, pari silkkistä paitaa, ja yksi ruutukuvio bleiseri. Äiti on aina käyttänyt tosi kauniita vaatteita ja vasta nyt havahduin siihen, mitä löytöjä hänen kaapista voi tehdä. Muoti kun kiertää ympyrää, niin hänen vaatekaappi pursuaa tällä hetkellä olevista IN jutuista.

 

When I was a little girl I remember standing on the bathroom door peeping my mom getting ready. There was this golden box and all of her makeup was there. She was standing in front of the mirror and putting on her red lipstick and for me it looked like some kind of magic. Sometimes I went through her golden box secretly and I admired all of the makeup that was there. 

My mom loves shoes. As a little girl you could find me many times walking around the house in her heels. I loved it. My love for shoes comes definitely from my mom. I remember that my favorite pair of her shoes were these shiny patent leather heels. It’s very funny but I actually own the same pair of shoes.

There was this hair salon in the same block where we were living. It was called Valentino. Usually on weekends mom went there to blow dry her hair. There was always the same lady doing my mom’s her and i remember how I thought back then that she looked like a Barbie. She was tall and she had blond hair. 

Do you know those old photographs from the 80s where women sit in hair salon with that old fashioned hair machine on their head? You can almost hear them chatting, laughing and whispering gossips. I think I was eight or ten maybe, and it all looked so cool. I wanted to look like one of those ladies doing my hair while talking to my friends. 

Why am I telling you all of this? Because I was going through my mom’s closet and I was thinking that without a doubt my mom is my greatest influence when it comes to fashion. My mom’s style changed to a more practical as she is getting older but the closet is still full of classy pieces that are easy to mix with. She likes classy pieces with that little something. I also love playing with contracts when combining the clothes. 

So we were there sitting at my mom’s house chatting and drinking coffee. She told me how she didn’t own a shoes without heels before she turned 40 years. What a baddass mom I have! 

Anyways trend are going in circle definitely and mom’s closet is full of stuff that are so trendy now: velvet, satin, lacquer shoes, checked blazers etc. So I borrowed from her closet a few things such as satin blouse, checked blazer and this beautiful lacquer belt. 

Camel Coat

Posted Leave a commentPosted in Fashion

Delila Nevala Style Fashion blog Camel coat Kameli takki

Delila Nevala Style Fashion blog Camel coat Kameli takki

Delila Nevala Style Fashion blog Camel coat Kameli takki

Delila Nevala Style Fashion blog Camel coat Kameli takki

Delila Nevala Style Fashion blog Camel coat Kameli takki

Delila Nevala Style Fashion blog Camel coat Kameli takki

Delila Nevala Style Fashion blog Camel coat Kameli takki Givenchy laukku bag

Delila Nevala Style Fashion blog Camel coat Kameli takki

Heips! Miten teidän viikko on alkanut? Minulla on kiireinen viikko menossa. Haluaisin ehtiä tekemään pois kaikki to do listaltani ja tämä pimeys tuo välillä haasteita asiaan, koska väsyttää.

Viime viikonloppuna kävin Rajalassa ostamassa uuden kameran ja olen leikkinyt sillä koko viikonlopun. Se on aivan mahtava. Kuvasin tähän asti Canonin EOS 70D ja minulla oli siinä Sigman 35mm 1.4 objektiivi ja sillä pärjäsi ihan hyvin. Koko ajan halusin kuitenkin saada enemmän irti kamerasta ja kroppikenno ei enää riittänyt siihen. Canon ihmisenä hankin Canon EOS 5D MarkIII ja voi että, se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Tämä runko ja Sigman 50mm 1.4, niin ero on kuin yö ja päivä.

Ettei tämä menisi kameraspeksi postaukseen, niin mennään tähän asuun. Rakastan pitkiä takkeja. Minusta olisi ihanaa, jos tämä takki ulottuisi ihan nilkkoihin asti, mutta näin lyhyempänäkin se on kaunis. Siinä on jotain kivaa, kun voi piiloutua pitkän takin sisään.

Kamelin värinen takki on klassinen vaihtoehto mustalle. Sitä on tosi helppo stailata eri vaatteisiin. Minä valitsin sen kanssa mustan mekon ja nude sävyiset korot. Jotenkin tällainen pitkä takki tuo sellaista klassista hienostuneisuutta asuun. Mielestäni vaatekaapissa kuuluisi olla ne perusvaateet, joita on helppo yhdistellä ja sanoisin, että pitkä kangastakki klassisessa sävyssä on yksi vaatekaapin perusvaatteista.

Nude sävyisissä kengissä on myös ”sitä jotain” ja ovat myös klassikko kenkien maailmassa. En omista pitkiä jalkoja ja tämäkin on yksi syy miksi tykkään käyttää tämän sävyisiä kenkiä. Nude sävyiset kengät pidentävät jalkoja ja sen lisäksi näitäkin voi helposti yhdistää moneen eri asuun.

Tämä asu oli päälläni kun Helsingissä oli vielä lämpimämpää mutta nyt vaihtaisin tähän esimerkiksi ylipolven saappaat ja lisäisin sukkikset.

Toivottavasti teillä on kiva viikko meneillään. Palataan!

 

Hello guys! 

I am feeling a little bit tired, since we don’t have much daylight in Helsinki. The days are really dark and grey. But I have some good news. I updated my camera equipment. I am so happy now. I got  Canon 5 D Mark III and  I also got Sigma 50 mm 1.4 and I couldn’t be happier. There is a really big difference in pictures now. These pictures are from my old Camera but I will post pretty soon with the new pictures. 

The outfit I choose this week is this beautiful camel coat. I love this color and I love this classic look. I wanted to do very feminine look so I choose nude heels and midi black dress to go with the coat. Love the outcome. What do you think?

I think this classic coat is beautiful choice  if you don’t want to wear black and want to remain classy look. The coat is easy to combine with basically anything and it will give you that sophisticated look. 

I wanted to combine these nude heels since it makes my legs longer and it’s also classic option for black heels. 

I live in a place where winters are freezing so I like to invest in nice coat or a jacket and  in good shoes.The rest can be mixed with trendy and budget friendly options.  

I wore this outfit when we had warmer weather in Helsinki but now there is pretty cold outside and If I would be wearing this now, I would change the heels to over the knee boots. 

I hope you are having a great week. Talk to you soon. Bye!